Poppareita ja oreo-keksejä

Eilen oli paha päivä. Viikon kestänyt ahdistus oli huippulukemissa. En päässyt sängystä ylös. En jaksanut pestä hampaitani. Jotain sain syötyä. Makasin koko päivän elottomana sängyssä ja tuijotin ikkunasta ulos. Aurinko paistoi mutta ei minulle. Koko kämppä oli pimeänä. Vain vessasta loisti valo.

Paha olo sisälläni oli niin suuri, että mieleni olisi tehnyt repiä itseni kappaleiksi. Otin temestan. Ei se mitään auttanut. Olen ollut koko viikon yksikseni, mieheni painaessa pitkää työpäivää. Yksinäisyyteni oli käsinkosketeltavaa.

Itkin monta kertaa. En oikeastaan tiedä miksi. Mitään ihmeellistä ei ollut tapahtunut. Ehkä se oli sitä yksinäisyyttä. Edes koirien ja muiden eläinten läsnäolo ei helpottanut. Ennemminkin ärsytti.

Ilmoitin miehelleni, että kotiin tullessa ei ole mitään asiaa hellyydenosoituksille. En vain kaivannut kosketusta.

Kotiin tullessaan aloimme pelata pleikkaria mieheni kanssa. Pelaaminen helpottaa ahdistustani. Ei hän kauaa jaksanut pelata työpäivän jälkeen. Päätin tehdä poppareita ja tunsin tyytyväisyyttä kun en polttanut niitä. Niinkuin yleensä. Myös oreo-keksit maistuivat hyviltä.  Ehkä huomenna olisi parempi päivä. Psykoterapiapäivä.