Never be ashamed of a scar

Hellurei ja hellät tunteet! Parin viikon hiljaisuus on tullut päätökseensä 😉
Viimeksi kirjoittelin kun olin vielä päiväkerhossa ja olisin halunnut jatkaa siellä vielä viikon. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Minulle oli sovittu alunperin kahden viikon hoitojakso ja muun muassa tämän takia jaksoa ei jatkettu. Suurimpana syynä oli kuitenkin se, että jatkavia ja uusia potilaita oli niin paljon, että mulle "ei ollut tilaa". Ymmärrän kyllä tilanteen täysin. Oma vointini oli kuitenkin huomattavasti parantunut, ääniharhat kadonneet ja ahdistus helpottanut, joten uusille oli annettava tilaa.

Seuraavaa aihetta mietein tarkkaan ja hartaudella. Mietin haluaisinko puhua aiheesta enempää mutta tämä asia kosketti niin monia kun julkaisin ensimmäisen blogitekstini.

Viiltely.

Arvet jaloissani muistuttavat pahimmista hetkistä. Niistä jolloin maailma oli pelkkää mustaa ja epätoivoa. Tunnottomuutta. Pelkoa. Ahdistusta. Masennusta. Kun tunnelin päässä ei ollut valonpilkahdustakaan.
Veitseen tarttuminen tarjosi helpotuksen. Fyysinen kipu sai unohtamaan henkisen kivun. Edes hetkeksi.
Muistan ensimmäisen viillon. Muistan kun katsoin veren valuvan reittäni pitkin. Muistan lämmöntunteen. Muistan kaiken.

Tässä ovat minun arpeni. Livenä ehkä pahemmannäköiset kuin kuvassa. Pitkiä viiltoja. Kaksi eri kertaa. Täyttäessäni kolmekymmentä viiltelin vasempaan ranteeseeni useita pieniä viiltoja kirurginveitsellä. Ilmeisesti veitsen terävyyden vuoksi niistä ei jäänyt silminnähtäviä arpia.

Itsetuhoisia ajatuksia on ollut koko sairastumisen ajalla. On jännittävää mihin ihmismieli oikein kykenee saaden sinut tekemään itsellesi pahaa. Se kietoo sinut pikkurillinsä ympärille eikä päästä irti, tuhoten viimeisimmätkin rippeet sinusta.

Monelle tuli yllätyksenä että minä, maailman vahvin nainen, satuttaisin itseäni. Toiset kertoivat lamaantuneensa asiasta. Toiset, noh, eivät varmasti ymmärrä. Karua sanoa mutta kukaan, joka ei ole kokenut samaa, ei voi ymmärtää mitä tämä on ja mitä nämä sairaudet pitävät sisällää. Joskus koen suurta yksinäisyyttä tämän takia.

Seuraava kuva kuitenkin kiteyttää ajatukseni asiasta hyvinkin pitkälti.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin ✌

Hengailua

Tää päivä on ollut yhtä hengailua. Päiväkerhossa ei ollut oikeen mitään ohjelmaa koska toimintaterapeutti ei ollut paikalla. Toiset leipoivat iltapäiväkahville porkkanapiirakkaa. Meikäläinen ei oo mikään jauhopeukalo vaan enemmänkin peukalo keskellä kämmentä mitä tulee leipomiseen tai käsitöihin 😂 Kauhulla odotan jos ruvetaan jotain helvetin avaimenperiä askartelemaan 😨  

Päivien kohokohta on lounas! 😋 Me käydään kerholaisten kanssa Ailavissa syömässä. Ruoka on hyvää ja sortteja paljon, jokaiselle jotakin. Jopa tällaselle nirsoperseelle kuin minä 😝

Vaihdettiin tänään muutama sana hoitajan ja lääkärin kanssa koskien mun kerhoilun jatkoa. Perjantaina oon ollut siellä 2 viikkoa mutta oon funtsinu jatkavani viel viikon. Oon nyt vasta päässyt mukaan porukkaan ja koko hommaan niin en halua liian aikaisin lopettaa. Jotta ei pudota kovaa ja korkealta. Hyvien päivien jälkeen alan pelkäämään ja stressaamaan sitä, että masennus- ja ahdistusoireet palaavat kahta kauheimpina. Tämä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus... 😖 Huomenna ilmoitan halustani jatkaa!

Hengailu jatkuu Heidi'sillä, istuskelen täällä haalaripellejen keskellä ja kulutan aikaa kirjoittamalla tätä. En jaksanut jäädä illaksi yksin kotiin, joten tulin miekkosen kanssa "töihin". Jos tässä nyt muutaman sidukan jois ja puol yhden aikaan autolla kotia.

Kuva siis ennenkuin tänne tuli ketään 😂😂 Nyt on tupa aika täynnä ja porukka tanssii pöydillä 💃💃
Oon vaan liian vanha tämmösiin opiskelijabileisiin, vaikka sivustaseuraaja olenkin 😅😆

Puikkis edustaa nahkapökissään 😍

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin ✌

Vitutusta ja viikonloppua

En päässyt päiväkerhoon perjantaina. Oli vähän "teknillisiä" ongelmia auton kanssa ja kyytiä en saanut mistään. Taksiin ei eläkeläisellä pahemmin ole varaa. Suoraan sanottuna vitutti koska keskiviikko ja torstai olivat jo suht helppoja päiviä, joten toivoin perjantaista vieläkin parempaa 😲
Noh, tänään pääsin paikalle mutta jouduin itse tulemaan autolla. Ajaminen on ollut minulle hyvin vaikeaa sairastumiseni jälkeen. Minusta on tullut liikenteessä hyvin arka enkä muista mistä ajetaan minnekin. Yhdellä kertaa en edes muistanut mistä rampista käännytään vanhempieni suuntaan 😔

Perjantain positiivisin asia oli uudet silmälasit! Viimeiset kymmenen vuotta olen painellut samoilla kakkuloilla ja näkö huonontunut aika paljon. Taisi olla toiseen silmään lisää miinusta 1,5 ja toiseen 1,0. Eli aika huonolla näöllä on painettu 😃 Lasit vaan on nykypäivänä niin kalliit, että varallisuus ei ole riittänyt. Nyt on sitten kunnon sihteeri lookki 👓😆

Viikonlopun yöt menivät Heidi'sillä. Ihan selvinpäin, pari juomaa join illan aikana ja autolla kotiin 😊 Ihmisiä oli helvetisti liikkeellä mutta ei ahdistanut. Näin muutamia tuttuja, joten illat kuluivat rattoisasti. Näin myös pikkuveljeäni pitkästä aikaa 💕

Lauantaina kävin porukoilla ja tein sedälleni jalkahoidon. Kahteen vuoteen en ole kosmetologivälineisiin koskenut mutta kyllä vanha vielä taitaa. Siitä tuli oikeinkin hyvä fiilis ja onnistumisen tunne 😇 Tuleva loppuviikko tulee olemaan raskas sillä yöunet jäävät vain muutaman tunnin mittaisiksi. Tänään tavoiteryhmässä sanoinkin, että tavoitteenani on silti saapua päiväkerholle. En ole vielä aivan varma jatketaanko päiväkerhoilua vielä tämän viikon jälkeen mutta katsotaan!