Uno!

Levottomuus on helpottanut. Suattaapi olla, että aripiprazolin lopetus on tehnyt tehtävänsä tai sitten vaan on sattumalta ollut kaksi helpompaa päivää. Toivon ensimmäistä.

Päiväkerhoon lähtö ei ollut eilen kovin vaikeaa, tänään jopa helppoa. Aikaiset herätykset vaan väsyttävät niin maan perkeleesti. Vuorokausirytmini on ollut aikaisemmin hyvin sekaisin; yöt on mennyt valvoessa ja päivät nukkuessa. Tänään päivällä torkahtelin hieman röhnöttäessäni mieheni päällä. Siinä kaikussa oli mukavan lämmin 💕 Nyt tulin jo sänkyyn ja kello on vasta puoli kymmenen pintaan.

Viime yönä näin painajaisia jonkun verran. Yhdessä niistä olimme Cabaretissa, joka on jo sinällänsä painajainen itsessään 😂😂 En vain pirullakaan muista mitä muuta siinä tapahtui 😅

Olin eilen apteekissa hakemassa doxalia mutta hitto sentään eivät myyneet mulle 😃 no siis mulla on ollut siinä määräyksenä 1tbl illalla mutta oon syöny kahta, joten ne on loppunu liian aikaisin. Tästä syystä en saanut lääkettä 😠 Ehkäpä lääkäri huomenna kirjottaa uuden reseptin!

Tänään tein sen mitä alkuviikosta meinasin; pelasin Unoa muiden päiväkerholaisten kanssa!! Jeij!! 😎😝 Muista voi tuntua tyhmältä ja vähäpätöiseltä mutta meikäläiselle se oli hyvä suoritus!

Torstaisin on myös psykoterapia, joten kerhon sulkapalloryhmä jäi meikäläiseltä väliin. Terapiassa kävimme läpi viikonlopun bileet sekä tietysti päiväkerhon kuulumiset. Sinnekään meno ei tuntunut pahalta kun takana oli hyvä päivä. Hope so huominen on vielä parempi. Onhan perjantai 😊

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin 😗

Pakokauhu

Eilinen päivä oli yhtä helvettiä. Tai oikeastaan ilta. Päiväkerhon jälkeen kävimme motonetissä, kirppiksellä ja kaupassa. Kotiin päästyämme paha olo valtasi mieleni. Päiväkerhossa käynti alkoi ahdistaa mieltäni valtavasti ja puristava tunne rinnassa sai minut epäilemään jo sydänkohtausta. En oikein tiedä mikä siinä tuntui niin pahalta, uudet ihmiset vai mikä. Ahdistus kasvoi lähes pakokauhuksi. 

Sain kuitenkin rauhoitettua itseni. Harjavallassa, hullujen huoneella, minulle opetettiin yksi harjoitus, jolla saa ahdistavat ajatukset katkeamaan. Pitää katsoa ympärilleen ja valita viisi kohdetta, joita alkaa toistamaan mielessään tai ääneen. Valitsin kohteiksi television, lautasen, mukin, pöydän ja kaukosäätimen. Niitä toistin mielessäni ja pakokauhu hälveni pikkuhiljaa. Yöllä se kuitenkin palasi.

Aamulla en olisi millään halunnut lähteä päiväkerhoon. Ajatuskin siitä sai fyysisen huonon olon aikaiseksi mutta revein itseni ylös sängystä ja saavuin paikalle. Täällä istun edelleen ja kirjoitan tätä postausta.

Olen ollut suht hiljainen päivän ajan. Ei ole oikein jaksanut puhua kun on ahdistanut. Jonkun verran sain sanottua kun oli vuorovaikutusryhmä ja kokemusterapeuttiryhmä.  Iltapäivällä olo alkoi helpottaa ja juttu luisti parin henkilön kanssa 😊

Tänään on tarkoitus mennä saunaan, ottaa muutama olut ja ruokkia käärmeet 🐍🐍

Toivotaan parempaa päivää huomiselle!

Bileet ja päiväkerho

Viikonloppuna juhlittiin mieheni 31-vuotis synttäreitä. Kaksi pelikaveriamme saapui Mäntästä "isolle kirkolle" 😅 Myös Marjo oli mukana ja lauantaina pari muutakin tuttuamme. Kahden päivän bileet ei kyllä sovi enää näin 3-kymppisenä; sitä krapulan määrää 😖

Mut eipä ehtiny ahdistamaan ja levottomuuskin helpotti hieman. Tuli touhuttua ruuanteon parissa ja jaksoin myös vähän siivoilla 😊 Totuushan on että alkoholi helpottaa ahdistusta ja pystyy pitämään hauskaa mutta se yleensä kostautuu pahana morkkiksena. Vaikka ei olisi tehnyt mitään tyhmääkään.

Oli kiva taas vaihtaa verkkari-lookki vähän "parempaan seppälää" 😆 Pojat sauno ja me parannettiin naisten kanssa maailmaa. Perjantaina julkasin tän blogin facebookissa ja instassa. Jotenkin on paljon helpomaa nyt kun "kaikki tietää" mun sairauksista. Ei tartte esittää mitään.

Ilta jatkui tottakai Heidi's Bier Baariin, jossa oli taas mahti meininki. Sai tanssia ja juua olutta mielin määrin 4litran tornista 😄

Tänään alkoi päiväkerho (päiväosasto). Pari viikkoa olin aika innoissani kun pääsen muiden samanlaisten ihmisten seuraan ja saisin paljon kaivattua vertaistukea. Yöllä heräsin kuitenkin valtavaan ahdistukseen, joka yltyi lähes paniikiksi; tuntemattomia ihmisiä ja tuntemattomia tilanteita. Mitä jos jään porukasta ulkopuoliseksi. Mitä sitä mitä tota. Sain kuitenkin rauhoitettua itseni mutta aamulla lähes oksetti lähteä sinne.

Yläpuolella päivän ohjelma. Tavoiteryhmä jäi multa välistä kun oli tapaaminen ylilääkärin, psykologin, hoitajan ja sos.työntekijän kanssa. Siinä vierähtikin 45minuuttia kun käytiin asioita läpi. Lääkemuutoksena aripiprazol jätetään kokonaan pois, katsotaan helpottaako lisääntynyt levottomuus sillä. Sen sijaan lääkäri suositteli doxalin jatkamista. Oon sitä käyttäny lähinnä unensaantiin mut toimii kuulemma masennuslääkkeenä. Otetaan se siis uudestaan käyttöön.

Oli myös puhetta kuntoutustuen jatkamisesta. Tällä hetkellä se on kirjoitettu kesäkuun loppuun saakka mutta totuus on että ei tästä suosta nousta kolmessa kuukaudessa. Luultavasti ylilääkäri kirjoittaa vielä koko loppuvuoden.

Katsotaan miten päiväkerho lähtee rullaamaan. Ehkä uskaltaudun pelaaman Unoa muiden kanssa 😊

Insomnia

"Unettomuus (lat. insomnia) on yleisnimitys monille uneen liittyville häiriöille kuten nukahtamisvaikeudelle, levottomalle unelle, liian varhaiselle heräämiselle sekä erilaisillevuorokausirytmin häiriöille. Arviolta 4–10 prosenttia Suomen aikuisväestöstä kärsii pitkäaikaisesta unettomuudesta, joka alkaa usein jo murrosiässä.
Unettomuus aiheuttaa alivireyttä, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia, muistin pätkimistä, tinnitusta ja oppimisvaikeuksia."

En saa unta 😴 Olen tullut sänkyyn jo ennen klo 23 ja nyt kello on 01.03. Univaikeudet ovat piinanneet minua yli kymmenen vuotta. Joko en saa unta yökausiin, heräilen vähän väliä, näen kamalia painajaisia tai aamuyön jälkeen en saa nukahdettua uudelleen. Kaikki alkoi muistaakseni siitä kun 19-vuotiaana sain ensimmäisen burn outin.

Herään aamulla väsyneenä ja suoraan sanottuna vittuuntuneena. Alkava päivä on jo piloilla huonosti nukutun yön jälkeen. Päivällä olen kuitenkin äärimmäisen väsynyt ja mieleni tekisi ottaa päikkärit. En kuitenkaan päädy syvään uneen vaan horroksen kaltaiseen tilaan jossa tiedostan olevani sekä hereillä että unessa. Saatan ärsyyntyä omaan kuorsaukseeni 😤

Mitä minä sitten mietin? Kaikkea maan ja taivaan väliltä; maailman kaikkeuden syntyä, mihin tyhjyys loppuu, ala-asteen aikaista esitelmän juontoa jossa tein virheen, yläastelaista poikaystävääni, joka sanoi ettei minusta koskaan tule mitään jne. Tällaiset sekalaiset ajatukset vaikuttavat valtavasti mahdollisiin uniini, painajaisiin. Yhdessä kohtaa näin toistuvasti unta siitä, että perheeni teurastettiin ampumalla takaraivoon ja minun piti valita missä järjestyksessä heidät tapetaan.

Nykyään tietysti omat mielenterveysongelmani ja lääkitykseni vaikuttavat valtavasti uneen. Useiden lääkekokeilujen seurauksena on ollut levottomuutta, jumalatonta yöhikoilua, muistin heikkenemistä ja järkyttäviä painajaisia. Pelkään, että aripiprazolin nosto on tällä hetkellä aiheuttanut osan painajaisistani. Toivon, että ne menevät pian ohitse.

Kaikille muille toivotaan hyvää yötä, itse lampsin röökille 😬

Mull' on levottomat jalat (levottomat jalat) Levottomat jalat (levottomat jalat)

Otsikon mukaisesti muutama viime päivä on ollut hampaiden kiristelyä. Ärsyttävä levottomuus on kalvanut mieltäni ja koko kroppaa. En pysty pysymään paikallani, selaan somea jatkuvalla syötöllä, jotta saisin muiden elämistä muuta ajateltavaa. Ristiriitaista tästä tekee kuitenkin se, että en jaksaisi tehdä mitään. Kropasta on veto poissa mutta silti tekisi mieli mennä ja tehdä jotain 😕

Päivä on kulunut Family Guyn seurassa. Tarpeeksi aivotonta ohjelmaa. En silti pääse karkuun pakkoajatuksiani. Minulla on siis todettu pakko-oireinen häiriö pakkoajatuksiin painottuen. Minun tapauksessani se on siis sitä, että pakonomaisesti, ilman hallintaa niistä, minua piinaavat ahdistavat ajatukset. Pahimpina aikoina ne ovat olleet itsetuhoisuuteen liittyviä. Nyt lähinnä stressaan kaikkea mahdollista, stressaan itse stressiä ja asioita, joita ei ole edes vielä tapahtunut. Kontrollin menettäminen yllättävissä tilanteissa on hyvin ahdistavaa.

Ruokaakaan ei ole jaksanut tehdä joten mäkkäriin kävi matkamme. Omnomnom. Safkan jälkeen iskee kuitenkin yleensä morkkis. Muutenkin olen lihonnut noin 10kiloa sairastumiseni jälkeen. Osa siitä johtuu varmasti lukuisista lääkkeistä, joita olen syönyt mutta eiköhän se siitä ole kiinni mitä suuhunsa laittaa.

Kuvan mukaisesti hirviöt eivät piilottele sänkymme alla. Sen sijaan ne piinaavat mieltä päämme sisällä. Niitä hirviöitä emme pääse karkuun. Tämä ajatus on varmasti tuttu monille mielenterveysongelmistä kärsiville. Ajatus saa otteen sinusta eikä päästä irti vaikka tekisit mitä. Ajatukset saavat aikaan jopa fyysistä kipua rinnassa aiheuttamallaan valtavalla ahdistuksella. Tunne on kuin puukolla viiltäisi rintaan. 

Eipä muuta tällä kertaa, toivottavasti levottomuus helpottaa pikkuhiljaa. Tällä hetkellä jalat tärisee niinkuin olisin pihalla ilman vaatteita. Ja tämä hampaiden kiristely. 

Noh, toivossa on hyvä elää ✌

Sanahirviö

Olen hävennyt. Olen salaillut. Olen valehdellut. Tuo sanahirviö; masennus.
Diagnoosin saatuani en voinut uskoa sairastavani vaikeaa masennusta vaikka kaikki merkit olivat ilmassa. Ennen totaalista hermoromahdustani edelsi pitkä mania kausi. En tietenkään tiennyt sen olevan maniaa sillä en tiennyt sairastavani kaksisuuntaista mielialahäiriötä eikä aihe ollut minulle mitenkään tuttu. Nykyään kun ajattelen asiaa jälkikäteen kaikki käy kuitenkin järkeen. Viikonloput menivät ryypätessä, riehuessa, bailatessa. Rahaa paloi enemmän kuin laki salli. Ryyppääminen oli ainoa keino saada paha olo pois.

Sisältä olin kuitenkin tyhjä. Minusta oli vain kuori jäljellä ja tärkeintä minulle oli pitää "kulissit kunnossa". En halunnut kenenkään tietävän millaista tuskaa pidin sisälläni. Tuskaa, joka oli lähes käsinkosketeltavaa.

On kuitenkin hyvin raskasta esittää kaiken olevan hyvin. Se syö miestä rotan lailla, suorastaan jäystää. Mania kauden aikana ajauduin epämääräisiin piireihin. Elin veitsen terällä mutta vaara kiehtoi minua. En välittänyt itsestäni tai omasta turvallisuudestani. Laihduin kymmenen kiloa. Viikonloppuisin ei tullut syötyä mitään ja untakin riitti vain muutamaksi tunniksi. Muistan erään viikonlopun kun nukuin yhteensä 8h perjantain ja sunnuntain välisenä yönä. Taisin syödä tonnikalapurkin.

Hymyn taakse on ollut helppo piilottaa kaikenlaista. Kun sekosin ja lopetin työt kertaheitolla valehtelin monesti että mulla on selkä tai kädet paskana. Joskus kuittasin kyselyt sanomalla että mää sekosin ja päälle paskainen nauru ja hymy. Niinkuin se olisi ollut ihan pikkuseikka.

Julkisesti pidin sairastumiseni "salaisuutena", kunnes julkaisin ensimmäisen blogitekstini facebookissa. En häpeä enää. Olen tullut lähes sinuiksi asian kanssa. Minä sairastan vakavaa masennusta.

Ei savua ilman tulta

Paha flunssa iski viikonlopun aikana. Muutenkin ollut paska fiilis ja voimaton olo niin tämä ei ainakaan helpota. Tänään pääsin sängystä ylös vasta puoli viiden aikaan. Saamattomuus vituttaa yli kaiken ja lisää ärtyneisyyttäni. Energiajuoman voimalla on menty päiväkausia. Tää blogikin vittuilee jotain. Huomaa varmaan kielenkäytöstä ärtyneisyyteni.

Viikonloppuna tein jotain mitä en ole ennen tarkoituksella tehnyt. Mietin pitkään kirjoitanko siitä tänne mutta noh, eipä mulla ole mitään salattavaa.

Väärinkäytin lääkkeitäni ensimmäistä kertaa. Halusin saada pahan olon edes hetkeksi pois. Toisin sanoen pään sekaisin. Vedin tyhjään mahaan kaksi temestaa, panacodin ja kolme kaljaa. Helvetin hyvä idea. Vähän ajan päästä olo oli kuin olisi kiskaissut kossupullon ykkösellä huiviin. Maailma pyöri kivasti ja taisin hetkeksi sammua. Havahduin huonoon oloon ja kohta halailin ja puhuin norjaa vessanpöntön kanssa. No tulipa nollattua kunnolla ja kertaheitolla.

Kävin eilem verikokeilla ja lääkäri soitti tänään. Litium-arvo laskenut hieman mutta ei niin paljon, että lääkitystä tulisi nostaa. Viimeksi se oli liian korkea. Kilpirauhasarvot olivat normaalit, joista olin jopa hieman pettynyt. Olin aivan varma, että niissä olisi häikkää. Minulle on siis puhjennut kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka uskon johtuvan Lito-lääkityksestä. Kaikki oireeni viittasivat siihen, että kilppari-lääkitys ei ole riittävä.

Olen kuullut ääniä ja nähnyt halluja. Edellisviikonloppuna makasin sängyssä ja aloin nähdä edessäni savua. Aivan kuin olisi tupakkaa polttanut. Hetken päästä savu alkoi tornadon lailla pyörimään. Hallua kesti ehkä noin minuutin ajan mutta se minuutti oli hyvin ahdistava.

Lääkärini oli konsultoinut ylilääkäriä, joka oli sitä mieltä, että kuulo- ja näköharhojen vuoksi aripiprazol-lääkitystä on nostettava. Tällä hetkellä menee 5mg, loppuviikon ajaksi nostan  kymmeneen milligrammaan ja ensi viikolla viiteentoista. Toivottavasti ei tule pahoja sivuvaikutuksia niinkuin aikaisemmista lääkkeistä. Katsotaan mitä tapahtuu.

Friend or foe?

Jäätyäni sairaslomalle kaksi vuotta sitten elämäni täyttyi tyhjyydestä. En pystynyt tekemään töitä, käymään ihmisten ilmoilla tai muutenkaan pitämään yllä sosiaalista elämää. Sulkeuduin ulkomaailmalta totaalisesti.

Päivät kuluivat tekemättä mitään kunnes ajauduin videopelien ihmeelliseen maailmaan. Mieheni tutustutti minut pelaamaan erästä sotapeliä; Call of dutya. Se oli menoa.

En ole koskaan ollut mikään pleikkarin pelaaja mutta pelaaminen vei mennessään mitä paremmaksi tulin. Aluksi pelasin vain hetken verran kunnes meni hermot jos ei saanut yhtään tappoa. Lopulta saatoin pelata jopa 12tuntia putkeen.

Pelaamisesta muodostui pakkomielle.

Koska peli on niin nopeatempoista, siinä ei ehdi ajattelemaan mitään muuta. Tämä puolestaan helpotti ahdistustani ja oli oikeastaan ainoa asia josta sain mielihyvää.  Tietenkin tein sitä mikä sai pahat ajatukset ja pahan oloni edes hetkeksi pois.

Nykyään olen yrittänyt vähentää pelaamista; pystyn olemaan muutaman päivänkin pelaamatta jos on muuta tekemistä.
Vau.
Muutaman päivän.

Onpa minusta silti kehkeytynyt ihan kelpo pelaaja. Ennätykseni on 34 tappoa ja 4 kuolemaa. Ja mikä parasta, olen saanut pelaamisen kautta uusia ystäviä ja ihmissuhteita luotua. Meitä on useamman henkilön porukka, jonka kanssa mähinöimme yhdessä ja jauhamme paskaa. Olen yleensä porukan ainoa nainen mutta silti yksi jätkistä.

On siis hyvin ristiriitaista, että jokin mikä saa hyvälle fiilikselle voi myös muodostautua ongelmaksi. Kysymys kuuluukin; friend or foe?

Still alive

Reilu viikko kulunut viime kirjoituksesta. En tiedä mihin tämä aika oikein menee, ajantaju on kadonnut viimeisen kahden vuoden sisällä. Päivät vaan kuluu ja kuukaudet vaihtuu. Kohta on taas kesä.

Viime viikon lauantaina oli hyvä päivä. Mieliala kohosi hieman perjantaisesta yökyläilystä vanhempieni luona. Ei ahdistanut niin paljon.
Poriin aukesi uusi baari, Heidi's Bier Bar. Lähdimme ystäväni Marjon kanssa katsastamaan paikkaa mutta sitä ennen istuimme iltaa viinin ja maailmanparannuksen ääressä. Marjo on oikeastaan ainut ystäväni perheen ulkopuolelta jonka kanssa olen tekemisissä. Marjon kanssa voi puhua ihan mistä tahansa ja tuntikausia.

Heidi's oli kyllä positiivinen yllätys ja tervetullut tuulahdus Porin yöelämään. Uskon, että Cabaret ja PK on saanut vahvan kilpailijan. Ilta kului railakkaasti ja mielentila oli hyvä. Kyllä siinä viinakin virtasi 🍸🍹

Oli kiva päästä tälläytymään kun muuten lookki on kotona sitä pieruverkkarit ja yöpaita settiä.
Mutta sitten tulee black out. En muista kuluneesta viikosta oikeastaan mitään. En muista mitä tein maanantaista keskiviikkoon. Tuskin mitään mutta silti on ahdistavaa kun ei vaan muista. Torstaisin on psykoterapia, joten se on yksi merkkipaalu viikon sisällöstä.

Perjantaina oli lääkäri. Keskusteltiin mun huonontuneesta kunnosta ja päätettiin yhdessä että minulle laitetaan lähete päiväosastolle. Jotenkin kaipaan vertaistukea ja tiiviimpää keskustelua hoitajien kanssa.

Lääkitykseen ei vielä tehty muutoksia sillä ensin pitää käydä verikokeissa otattamassa Lito- ja kilpirauhasarvot. Sen jälkeen konsultoidaan ylilääkäriä.

Viikonloppuna paransimme jälleen Marjon kanssa maailmaa. Perjantaina villasukka-bileet ja lauantaina Heidi's. Jos jotain olen oppinut viimeisen kahden vuoden aikana on se, että masennusta sairastavat voivat myös pitää hauskaa. Ei joka päivän tarvitse olla helvettiä. Sairastumiseni alussa en tätä ymmärtänyt vaan sulkeuduin ulkomaailmalta. Pelkkä kaupassa käynti aiheutti paniikkikohtauksen. Nykyään hoitajien ja terapeutin avulla osaan suoda itselleni myös hyviä päiviä, jos siis mieliala antaa periksi.

Tulipa pitkä teksti, jatketaan tästä!