Never be ashamed of a scar

Hellurei ja hellät tunteet! Parin viikon hiljaisuus on tullut päätökseensä 😉
Viimeksi kirjoittelin kun olin vielä päiväkerhossa ja olisin halunnut jatkaa siellä vielä viikon. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Minulle oli sovittu alunperin kahden viikon hoitojakso ja muun muassa tämän takia jaksoa ei jatkettu. Suurimpana syynä oli kuitenkin se, että jatkavia ja uusia potilaita oli niin paljon, että mulle "ei ollut tilaa". Ymmärrän kyllä tilanteen täysin. Oma vointini oli kuitenkin huomattavasti parantunut, ääniharhat kadonneet ja ahdistus helpottanut, joten uusille oli annettava tilaa.

Seuraavaa aihetta mietein tarkkaan ja hartaudella. Mietin haluaisinko puhua aiheesta enempää mutta tämä asia kosketti niin monia kun julkaisin ensimmäisen blogitekstini.

Viiltely.

Arvet jaloissani muistuttavat pahimmista hetkistä. Niistä jolloin maailma oli pelkkää mustaa ja epätoivoa. Tunnottomuutta. Pelkoa. Ahdistusta. Masennusta. Kun tunnelin päässä ei ollut valonpilkahdustakaan.
Veitseen tarttuminen tarjosi helpotuksen. Fyysinen kipu sai unohtamaan henkisen kivun. Edes hetkeksi.
Muistan ensimmäisen viillon. Muistan kun katsoin veren valuvan reittäni pitkin. Muistan lämmöntunteen. Muistan kaiken.

Tässä ovat minun arpeni. Livenä ehkä pahemmannäköiset kuin kuvassa. Pitkiä viiltoja. Kaksi eri kertaa. Täyttäessäni kolmekymmentä viiltelin vasempaan ranteeseeni useita pieniä viiltoja kirurginveitsellä. Ilmeisesti veitsen terävyyden vuoksi niistä ei jäänyt silminnähtäviä arpia.

Itsetuhoisia ajatuksia on ollut koko sairastumisen ajalla. On jännittävää mihin ihmismieli oikein kykenee saaden sinut tekemään itsellesi pahaa. Se kietoo sinut pikkurillinsä ympärille eikä päästä irti, tuhoten viimeisimmätkin rippeet sinusta.

Monelle tuli yllätyksenä että minä, maailman vahvin nainen, satuttaisin itseäni. Toiset kertoivat lamaantuneensa asiasta. Toiset, noh, eivät varmasti ymmärrä. Karua sanoa mutta kukaan, joka ei ole kokenut samaa, ei voi ymmärtää mitä tämä on ja mitä nämä sairaudet pitävät sisällää. Joskus koen suurta yksinäisyyttä tämän takia.

Seuraava kuva kuitenkin kiteyttää ajatukseni asiasta hyvinkin pitkälti.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin ✌

Hengailua

Tää päivä on ollut yhtä hengailua. Päiväkerhossa ei ollut oikeen mitään ohjelmaa koska toimintaterapeutti ei ollut paikalla. Toiset leipoivat iltapäiväkahville porkkanapiirakkaa. Meikäläinen ei oo mikään jauhopeukalo vaan enemmänkin peukalo keskellä kämmentä mitä tulee leipomiseen tai käsitöihin 😂 Kauhulla odotan jos ruvetaan jotain helvetin avaimenperiä askartelemaan 😨  

Päivien kohokohta on lounas! 😋 Me käydään kerholaisten kanssa Ailavissa syömässä. Ruoka on hyvää ja sortteja paljon, jokaiselle jotakin. Jopa tällaselle nirsoperseelle kuin minä 😝

Vaihdettiin tänään muutama sana hoitajan ja lääkärin kanssa koskien mun kerhoilun jatkoa. Perjantaina oon ollut siellä 2 viikkoa mutta oon funtsinu jatkavani viel viikon. Oon nyt vasta päässyt mukaan porukkaan ja koko hommaan niin en halua liian aikaisin lopettaa. Jotta ei pudota kovaa ja korkealta. Hyvien päivien jälkeen alan pelkäämään ja stressaamaan sitä, että masennus- ja ahdistusoireet palaavat kahta kauheimpina. Tämä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus... 😖 Huomenna ilmoitan halustani jatkaa!

Hengailu jatkuu Heidi'sillä, istuskelen täällä haalaripellejen keskellä ja kulutan aikaa kirjoittamalla tätä. En jaksanut jäädä illaksi yksin kotiin, joten tulin miekkosen kanssa "töihin". Jos tässä nyt muutaman sidukan jois ja puol yhden aikaan autolla kotia.

Kuva siis ennenkuin tänne tuli ketään 😂😂 Nyt on tupa aika täynnä ja porukka tanssii pöydillä 💃💃
Oon vaan liian vanha tämmösiin opiskelijabileisiin, vaikka sivustaseuraaja olenkin 😅😆

Puikkis edustaa nahkapökissään 😍

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin ✌

Vitutusta ja viikonloppua

En päässyt päiväkerhoon perjantaina. Oli vähän "teknillisiä" ongelmia auton kanssa ja kyytiä en saanut mistään. Taksiin ei eläkeläisellä pahemmin ole varaa. Suoraan sanottuna vitutti koska keskiviikko ja torstai olivat jo suht helppoja päiviä, joten toivoin perjantaista vieläkin parempaa 😲
Noh, tänään pääsin paikalle mutta jouduin itse tulemaan autolla. Ajaminen on ollut minulle hyvin vaikeaa sairastumiseni jälkeen. Minusta on tullut liikenteessä hyvin arka enkä muista mistä ajetaan minnekin. Yhdellä kertaa en edes muistanut mistä rampista käännytään vanhempieni suuntaan 😔

Perjantain positiivisin asia oli uudet silmälasit! Viimeiset kymmenen vuotta olen painellut samoilla kakkuloilla ja näkö huonontunut aika paljon. Taisi olla toiseen silmään lisää miinusta 1,5 ja toiseen 1,0. Eli aika huonolla näöllä on painettu 😃 Lasit vaan on nykypäivänä niin kalliit, että varallisuus ei ole riittänyt. Nyt on sitten kunnon sihteeri lookki 👓😆

Viikonlopun yöt menivät Heidi'sillä. Ihan selvinpäin, pari juomaa join illan aikana ja autolla kotiin 😊 Ihmisiä oli helvetisti liikkeellä mutta ei ahdistanut. Näin muutamia tuttuja, joten illat kuluivat rattoisasti. Näin myös pikkuveljeäni pitkästä aikaa 💕

Lauantaina kävin porukoilla ja tein sedälleni jalkahoidon. Kahteen vuoteen en ole kosmetologivälineisiin koskenut mutta kyllä vanha vielä taitaa. Siitä tuli oikeinkin hyvä fiilis ja onnistumisen tunne 😇 Tuleva loppuviikko tulee olemaan raskas sillä yöunet jäävät vain muutaman tunnin mittaisiksi. Tänään tavoiteryhmässä sanoinkin, että tavoitteenani on silti saapua päiväkerholle. En ole vielä aivan varma jatketaanko päiväkerhoilua vielä tämän viikon jälkeen mutta katsotaan!

Uno!

Levottomuus on helpottanut. Suattaapi olla, että aripiprazolin lopetus on tehnyt tehtävänsä tai sitten vaan on sattumalta ollut kaksi helpompaa päivää. Toivon ensimmäistä.

Päiväkerhoon lähtö ei ollut eilen kovin vaikeaa, tänään jopa helppoa. Aikaiset herätykset vaan väsyttävät niin maan perkeleesti. Vuorokausirytmini on ollut aikaisemmin hyvin sekaisin; yöt on mennyt valvoessa ja päivät nukkuessa. Tänään päivällä torkahtelin hieman röhnöttäessäni mieheni päällä. Siinä kaikussa oli mukavan lämmin 💕 Nyt tulin jo sänkyyn ja kello on vasta puoli kymmenen pintaan.

Viime yönä näin painajaisia jonkun verran. Yhdessä niistä olimme Cabaretissa, joka on jo sinällänsä painajainen itsessään 😂😂 En vain pirullakaan muista mitä muuta siinä tapahtui 😅

Olin eilen apteekissa hakemassa doxalia mutta hitto sentään eivät myyneet mulle 😃 no siis mulla on ollut siinä määräyksenä 1tbl illalla mutta oon syöny kahta, joten ne on loppunu liian aikaisin. Tästä syystä en saanut lääkettä 😠 Ehkäpä lääkäri huomenna kirjottaa uuden reseptin!

Tänään tein sen mitä alkuviikosta meinasin; pelasin Unoa muiden päiväkerholaisten kanssa!! Jeij!! 😎😝 Muista voi tuntua tyhmältä ja vähäpätöiseltä mutta meikäläiselle se oli hyvä suoritus!

Torstaisin on myös psykoterapia, joten kerhon sulkapalloryhmä jäi meikäläiseltä väliin. Terapiassa kävimme läpi viikonlopun bileet sekä tietysti päiväkerhon kuulumiset. Sinnekään meno ei tuntunut pahalta kun takana oli hyvä päivä. Hope so huominen on vielä parempi. Onhan perjantai 😊

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin 😗

Pakokauhu

Eilinen päivä oli yhtä helvettiä. Tai oikeastaan ilta. Päiväkerhon jälkeen kävimme motonetissä, kirppiksellä ja kaupassa. Kotiin päästyämme paha olo valtasi mieleni. Päiväkerhossa käynti alkoi ahdistaa mieltäni valtavasti ja puristava tunne rinnassa sai minut epäilemään jo sydänkohtausta. En oikein tiedä mikä siinä tuntui niin pahalta, uudet ihmiset vai mikä. Ahdistus kasvoi lähes pakokauhuksi. 

Sain kuitenkin rauhoitettua itseni. Harjavallassa, hullujen huoneella, minulle opetettiin yksi harjoitus, jolla saa ahdistavat ajatukset katkeamaan. Pitää katsoa ympärilleen ja valita viisi kohdetta, joita alkaa toistamaan mielessään tai ääneen. Valitsin kohteiksi television, lautasen, mukin, pöydän ja kaukosäätimen. Niitä toistin mielessäni ja pakokauhu hälveni pikkuhiljaa. Yöllä se kuitenkin palasi.

Aamulla en olisi millään halunnut lähteä päiväkerhoon. Ajatuskin siitä sai fyysisen huonon olon aikaiseksi mutta revein itseni ylös sängystä ja saavuin paikalle. Täällä istun edelleen ja kirjoitan tätä postausta.

Olen ollut suht hiljainen päivän ajan. Ei ole oikein jaksanut puhua kun on ahdistanut. Jonkun verran sain sanottua kun oli vuorovaikutusryhmä ja kokemusterapeuttiryhmä.  Iltapäivällä olo alkoi helpottaa ja juttu luisti parin henkilön kanssa 😊

Tänään on tarkoitus mennä saunaan, ottaa muutama olut ja ruokkia käärmeet 🐍🐍

Toivotaan parempaa päivää huomiselle!

Bileet ja päiväkerho

Viikonloppuna juhlittiin mieheni 31-vuotis synttäreitä. Kaksi pelikaveriamme saapui Mäntästä "isolle kirkolle" 😅 Myös Marjo oli mukana ja lauantaina pari muutakin tuttuamme. Kahden päivän bileet ei kyllä sovi enää näin 3-kymppisenä; sitä krapulan määrää 😖

Mut eipä ehtiny ahdistamaan ja levottomuuskin helpotti hieman. Tuli touhuttua ruuanteon parissa ja jaksoin myös vähän siivoilla 😊 Totuushan on että alkoholi helpottaa ahdistusta ja pystyy pitämään hauskaa mutta se yleensä kostautuu pahana morkkiksena. Vaikka ei olisi tehnyt mitään tyhmääkään.

Oli kiva taas vaihtaa verkkari-lookki vähän "parempaan seppälää" 😆 Pojat sauno ja me parannettiin naisten kanssa maailmaa. Perjantaina julkasin tän blogin facebookissa ja instassa. Jotenkin on paljon helpomaa nyt kun "kaikki tietää" mun sairauksista. Ei tartte esittää mitään.

Ilta jatkui tottakai Heidi's Bier Baariin, jossa oli taas mahti meininki. Sai tanssia ja juua olutta mielin määrin 4litran tornista 😄

Tänään alkoi päiväkerho (päiväosasto). Pari viikkoa olin aika innoissani kun pääsen muiden samanlaisten ihmisten seuraan ja saisin paljon kaivattua vertaistukea. Yöllä heräsin kuitenkin valtavaan ahdistukseen, joka yltyi lähes paniikiksi; tuntemattomia ihmisiä ja tuntemattomia tilanteita. Mitä jos jään porukasta ulkopuoliseksi. Mitä sitä mitä tota. Sain kuitenkin rauhoitettua itseni mutta aamulla lähes oksetti lähteä sinne.

Yläpuolella päivän ohjelma. Tavoiteryhmä jäi multa välistä kun oli tapaaminen ylilääkärin, psykologin, hoitajan ja sos.työntekijän kanssa. Siinä vierähtikin 45minuuttia kun käytiin asioita läpi. Lääkemuutoksena aripiprazol jätetään kokonaan pois, katsotaan helpottaako lisääntynyt levottomuus sillä. Sen sijaan lääkäri suositteli doxalin jatkamista. Oon sitä käyttäny lähinnä unensaantiin mut toimii kuulemma masennuslääkkeenä. Otetaan se siis uudestaan käyttöön.

Oli myös puhetta kuntoutustuen jatkamisesta. Tällä hetkellä se on kirjoitettu kesäkuun loppuun saakka mutta totuus on että ei tästä suosta nousta kolmessa kuukaudessa. Luultavasti ylilääkäri kirjoittaa vielä koko loppuvuoden.

Katsotaan miten päiväkerho lähtee rullaamaan. Ehkä uskaltaudun pelaaman Unoa muiden kanssa 😊

Insomnia

"Unettomuus (lat. insomnia) on yleisnimitys monille uneen liittyville häiriöille kuten nukahtamisvaikeudelle, levottomalle unelle, liian varhaiselle heräämiselle sekä erilaisillevuorokausirytmin häiriöille. Arviolta 4–10 prosenttia Suomen aikuisväestöstä kärsii pitkäaikaisesta unettomuudesta, joka alkaa usein jo murrosiässä.
Unettomuus aiheuttaa alivireyttä, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia, muistin pätkimistä, tinnitusta ja oppimisvaikeuksia."

En saa unta 😴 Olen tullut sänkyyn jo ennen klo 23 ja nyt kello on 01.03. Univaikeudet ovat piinanneet minua yli kymmenen vuotta. Joko en saa unta yökausiin, heräilen vähän väliä, näen kamalia painajaisia tai aamuyön jälkeen en saa nukahdettua uudelleen. Kaikki alkoi muistaakseni siitä kun 19-vuotiaana sain ensimmäisen burn outin.

Herään aamulla väsyneenä ja suoraan sanottuna vittuuntuneena. Alkava päivä on jo piloilla huonosti nukutun yön jälkeen. Päivällä olen kuitenkin äärimmäisen väsynyt ja mieleni tekisi ottaa päikkärit. En kuitenkaan päädy syvään uneen vaan horroksen kaltaiseen tilaan jossa tiedostan olevani sekä hereillä että unessa. Saatan ärsyyntyä omaan kuorsaukseeni 😤

Mitä minä sitten mietin? Kaikkea maan ja taivaan väliltä; maailman kaikkeuden syntyä, mihin tyhjyys loppuu, ala-asteen aikaista esitelmän juontoa jossa tein virheen, yläastelaista poikaystävääni, joka sanoi ettei minusta koskaan tule mitään jne. Tällaiset sekalaiset ajatukset vaikuttavat valtavasti mahdollisiin uniini, painajaisiin. Yhdessä kohtaa näin toistuvasti unta siitä, että perheeni teurastettiin ampumalla takaraivoon ja minun piti valita missä järjestyksessä heidät tapetaan.

Nykyään tietysti omat mielenterveysongelmani ja lääkitykseni vaikuttavat valtavasti uneen. Useiden lääkekokeilujen seurauksena on ollut levottomuutta, jumalatonta yöhikoilua, muistin heikkenemistä ja järkyttäviä painajaisia. Pelkään, että aripiprazolin nosto on tällä hetkellä aiheuttanut osan painajaisistani. Toivon, että ne menevät pian ohitse.

Kaikille muille toivotaan hyvää yötä, itse lampsin röökille 😬