maanantai 1. huhtikuuta 2019

Vitutusta ja viikonloppua

En päässyt päiväkerhoon perjantaina. Oli vähän "teknillisiä" ongelmia auton kanssa ja kyytiä en saanut mistään. Taksiin ei eläkeläisellä pahemmin ole varaa. Suoraan sanottuna vitutti koska keskiviikko ja torstai olivat jo suht helppoja päiviä, joten toivoin perjantaista vieläkin parempaa 😲
Noh, tänään pääsin paikalle mutta jouduin itse tulemaan autolla. Ajaminen on ollut minulle hyvin vaikeaa sairastumiseni jälkeen. Minusta on tullut liikenteessä hyvin arka enkä muista mistä ajetaan minnekin. Yhdellä kertaa en edes muistanut mistä rampista käännytään vanhempieni suuntaan 😔


Perjantain positiivisin asia oli uudet silmälasit! Viimeiset kymmenen vuotta olen painellut samoilla kakkuloilla ja näkö huonontunut aika paljon. Taisi olla toiseen silmään lisää miinusta 1,5 ja toiseen 1,0. Eli aika huonolla näöllä on painettu 😃 Lasit vaan on nykypäivänä niin kalliit, että varallisuus ei ole riittänyt. Nyt on sitten kunnon sihteeri lookki 👓😆


Viikonlopun yöt menivät Heidi'sillä. Ihan selvinpäin, pari juomaa join illan aikana ja autolla kotiin 😊 Ihmisiä oli helvetisti liikkeellä mutta ei ahdistanut. Näin muutamia tuttuja, joten illat kuluivat rattoisasti. Näin myös pikkuveljeäni pitkästä aikaa 💕


Lauantaina kävin porukoilla ja tein sedälleni jalkahoidon. Kahteen vuoteen en ole kosmetologivälineisiin koskenut mutta kyllä vanha vielä taitaa. Siitä tuli oikeinkin hyvä fiilis ja onnistumisen tunne 😇 Tuleva loppuviikko tulee olemaan raskas sillä yöunet jäävät vain muutaman tunnin mittaisiksi. Tänään tavoiteryhmässä sanoinkin, että tavoitteenani on silti saapua päiväkerholle. En ole vielä aivan varma jatketaanko päiväkerhoilua vielä tämän viikon jälkeen mutta katsotaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Never be ashamed of a scar

Hellurei ja hellät tunteet! Parin viikon hiljaisuus on tullut päätökseensä 😉 Viimeksi kirjoittelin kun olin vielä päiväkerhossa ja olisin ...