torstai 28. maaliskuuta 2019

Uno!

Levottomuus on helpottanut. Suattaapi olla, että aripiprazolin lopetus on tehnyt tehtävänsä tai sitten vaan on sattumalta ollut kaksi helpompaa päivää. Toivon ensimmäistä.

Päiväkerhoon lähtö ei ollut eilen kovin vaikeaa, tänään jopa helppoa. Aikaiset herätykset vaan väsyttävät niin maan perkeleesti. Vuorokausirytmini on ollut aikaisemmin hyvin sekaisin; yöt on mennyt valvoessa ja päivät nukkuessa. Tänään päivällä torkahtelin hieman röhnöttäessäni mieheni päällä. Siinä kaikussa oli mukavan lämmin 💕 Nyt tulin jo sänkyyn ja kello on vasta puoli kymmenen pintaan.



Viime yönä näin painajaisia jonkun verran. Yhdessä niistä olimme Cabaretissa, joka on jo sinällänsä painajainen itsessään 😂😂 En vain pirullakaan muista mitä muuta siinä tapahtui 😅

Olin eilen apteekissa hakemassa doxalia mutta hitto sentään eivät myyneet mulle 😃 no siis mulla on ollut siinä määräyksenä 1tbl illalla mutta oon syöny kahta, joten ne on loppunu liian aikaisin. Tästä syystä en saanut lääkettä 😠 Ehkäpä lääkäri huomenna kirjottaa uuden reseptin!

Tänään tein sen mitä alkuviikosta meinasin; pelasin Unoa muiden päiväkerholaisten kanssa!! Jeij!! 😎😝 Muista voi tuntua tyhmältä ja vähäpätöiseltä mutta meikäläiselle se oli hyvä suoritus!



Torstaisin on myös psykoterapia, joten kerhon sulkapalloryhmä jäi meikäläiseltä väliin. Terapiassa kävimme läpi viikonlopun bileet sekä tietysti päiväkerhon kuulumiset. Sinnekään meno ei tuntunut pahalta kun takana oli hyvä päivä. Hope so huominen on vielä parempi. Onhan perjantai 😊

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin 😗


2 kommenttia:

  1. Hei, oletko harkinnut lisääväsi sen lukijat-kohdan blogiisi? :) Haluaisin seurata, niin sillä saisi kätevästi ilmoituksen uusista teksteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää yritin painella tuolta sitä lukijat kohtaa mutta en tiiä onnistuinko laittamaan sen :D oon vähän käpy tän blogin kanssa :'D

      Poista

Never be ashamed of a scar

Hellurei ja hellät tunteet! Parin viikon hiljaisuus on tullut päätökseensä 😉 Viimeksi kirjoittelin kun olin vielä päiväkerhossa ja olisin ...